Kukaan ei varmasti välttynyt täysin ”koronakevään” vaikutuksista omaan (työ)elämään. Tämä kevät on ainakin minulle opettanut arvostamaan asioita, joita olen aina pitänyt itsestään selvyyksinä. Haluan kiittää asiakkaitamme. jotka maksavat aina laskunsa ajoissa, erinomaista tiimiä, joka ei jäänyt tuleen makaamaan vaan joka jakoi osaamistaan, sparrasi ja osallistui palvelumuotoiluun. Sen lisäksi meillä upeita yhteistyökumppaneita, jotka eivät ”virallisesti” esiinny sivuillamme, mutta he ovat olleet korvaamaton apu, kun olemme auttaneet asiakkaitamme ratkomaan erinäisiä haasteita YT:stä palkkahallinnon ulkoistamiseen.

Tämä mennyt tilikausi opetti myös sen, että on hyvä, ettei kaikki munat ole samassa korissa, liikevaihto ei ole vain yhden asiakkaan tai palvelun varassa ja että tiimi pysyy toimintakykyisenä, vaikka jo kalenteroituja valmennuksia siirtyi keväältä tulevaisuuteen. Ydintiimissämme tehty työ kevään aikana on tuonut tulosta – kesäkuun laskutus tulee olemaan Careerjoyn historian kovin! Kiitos uudet ydintiimimme jäsenet  Jonna, Hema, Virpi ja Nina olette tehneet hurjan hyvää työtä ja tuoneet hyviä näkökulmia ja valtavasti osaamista Careerjoyhin!

On ollut aivan upeaa myös seurata HR Round Tablea, jota vedän pro bonona yksin vastaavat henkilöstöasioista yrityksessä. Aloitimme syksyllä ja heti ensimmäisessä tapaamisessa löysimme yhteisen sävelen, vaikka henkilöt eivät olleet aikaisemmin tavanneet. Tämän ”tiimin” voima vain kasvoi, kun kevät toi tullessaan ihan uudenlaisia haasteita monelle osallistujista. 

Careerjoyn DNA:ssa on hyvin vahvasti halu auttaa myös omaa yhteisöä, ja sen takia aloitamme uuden HR Round Table ryhmän ensi syksynä (haku avataan 21.8). Uskon itse hyvin vahvasti  ”Anna hyvän kiertää-filosofiaan” ja kannustan kaikkia muitakin jakamaan omaa osaamistaan, tukemaan niitä, joilla on vaikeaa, koska yhdessä me olemme enemmän, kuin osiemme summa.

Voimia ja hyvää kesää kaikille Careerjoyn tiimin puolesta toivoo

Kristiina