Poikkeusaika on kestänyt pian kaksi kuukautta. Lyhyt aika elämästä, pitkä aika elää epätietoisena tulevasta, rajoituksista, toimeentulosta, harrastuksista, muutoksesta. Todella pitkä aika kokea jatkuvaa huolta omasta ja läheisten terveydestä tai stressata ylipäätään. Mahdottoman pitkältä tuntuva aika niille, jotka on komennettu pysymään kodeissaan ja pidättäytyä kontakteista kokonaan.

Maailma tuskin koskaan palaa ennalleen, on aika ennen Koronaa ja aika Koronan aikana/ jälkeen. Kansanterveydellisellä tasolla olemme varmasti oppineet käsihygieniasta, etäisyyden pitämisestä ja flunssaisena julkisille paikoille ilmestymisestä jotakin. Yhteisö- ja yksilötasolla kokemuksia ja oppeja on yhtä paljon kuin yhteisöjä ja yksilöitä.

Työelämä tuntuu jakautuneen niihin, jotka voivat tilanteen pakottaessa työskennellä etänä ja eristäytyä vapaaehtoisesti ja niihin, joiden työ on ihmisten kanssa kontaktissa olemista.

Etätyöläiset ovat järjestelleet koteihin erilaisia pisteitä perheenjäsenille, ja kuormitus syntyy aivan uusista haasteista- koko päivä ruudun äärellä väsyttää ja puolison naamakin saattaa alkaa näyttäytyä eri valossa kuin ennen.

Lähityötä tekevät pitävät yhteiskuntamme rattaat pyörimässä ja varmistavat kriittisten toimintojen ylläpidon oman terveytensä uhalla. Heille kiitos ja kumarrus siitä, että saan hakea maitoa yhä lähikaupasta, lääkkeitä apteekista ja voin elää suhteellisen normaalia elämää.

Hallitus väläyttelee toivon pilkahduksia rajoitusten höllentämisestä- viime tingassa kansalaisten mielenterveyttä ajatellen. Melkein myöhässä elinkeinoelämän kannalta, parempi kuitenkin myöhässä kuin ei lainkaan.

Haasteeksi muodostuu näkemykseni mukaan se, että paluu työpaikoille ja harrastuksiin houkuttaa, vaikkei meillä vielä ole hajuakaan siitä, minkälainen uusi työyhteisömme on ja miten sen kulttuuri rakentuu. Moni asia on toisin, kun palaamme rajoitusten jälkeen takaisin toimistoihin.

Jokaisella on takana oma kokemuksensa kriisistä, omat pelkonsa ja huolensa, omat reagointitapansa poikkeusoloihin- ja jokainen tunne on sallittu.  Esimiehet ovat olleet kovilla jo nyt. Vielä haastavampaa on luvassa, sillä työpaikan kulttuuri alkaa rakentua uudelleen, vanhaan ei ole paluuta ja uusia toimintamalleja ei vielä ole.

Esimiehen on luotsattava tiimi ajattelemaan ja toimimaan kohti yhteistä tavoitetta, uusin eväin ja uusin ajatuksin. Kuinka palaverit järjestetään? Syödäänkö enää yhdessä? Mikä on flunssarajamme tästä eteenpäin? Kuinka paljon koetut pelot vievät tilaa ajatuksistamme?  Minkälaisia tunnereaktioita yhteisössä on ja miten niihin suhtaudutaan? Uusista toimintatavoista on sovittava yhdessä ja siihen on varattava aikaa. Liikkeelle pääsee vain sieltä missä ollaan nyt ja sen vuoksi ½ päivää tai 1 koko päivän aikainvestointi on hyvä varata.

Myös esimies on tunteillaan mukana yhteisössä, sen vuoksi suosittelen, että käytätte ulkopuolista valmentajaa. Tunnen monta hyvää valmentajaa ja ohjaan teidänkin tiiminne sopivan tahon luo.  Jotakin hyvää tämänkin jälkeen on luvassa, se ei vaan vielä näytä siltä.

terkuin Jonna Pekkala, Careerjoyn asiakkuusjohtaja ja valmentaja