2040-luvulla, kun minullakin toivottavasti on lapsenlapsia voi tilanne olla tällainen: ”Kuule Pirkkopetteri Tulisielu, silloin kun mummi oli työikäinen, oli sellaisia erillisiä työpaikkoja- rakennuksia, jossa käytiin päivittäin tekemässä työtä. Sinne ajettiin autolla 45 minuuttia suuntaansa viitenä päivänä viikossa.”

Poikkeusaika ja uusi normaali ovat jouduttaneet monella tavalla sähköisten välineiden käyttöä vuorovaikutuksessa työpaikoilla, harrastuksissa, yhteydenpidossa sukulaisiin jne. Osa valmennuksista on siirretty verkkoon, itse tulen tähän junaan hiukan viiveellä. Tämä taas johtuu siitä, että minun on ollut vaikeaa muuttaa ajatusta vuorovaikutuksen toimivuudesta ruudun äärellä. Olen siis pyörinyt ajatuksissani samoja kehäratoja kuin vuosikaudet. Kunnes viimeisen kuukauden aikana olen saanut avattua omaa näkökulmaani hitusen laajemmaksi. Alkanut kysymään oikeita kysymyksiä.

Voidaanko toteuttaa etänä? Väärä kysymys. Miten toteutus etänä toimii niin, että alkuperäinen tavoite saavutetaan? Oikea kysymys.

Pelkästään muokkaamalla nykyistä tuskin saadaan toivottuja tuloksia. Uuden tuottaminen on joskus vaivalloista, olisi niin helppoa tehdä kuten tähänkin asti. Uuden tuottaminen vie aikaa ja joskus hermojakin. Olen purkanut kokonaisia valmennuspäivän sisältöjä pieniksi paloiksi työpisteelle, rakentanut niistä uutta, poistanut turhaa, lisännyt tärkeää (omasta mielestäni). Olen kokeillut muutaman kerran, todennut toimivaksi ja iloinnut siitä, että rohkenin haastaa omaa ajattelua. Kiitos Koronalle, olen monessa asiassa viisaampi kuin ennen sinua.

Jonna Pekkala

Valmentaja ja Careerjoyn Asiakkuusjohtaja